Takaisin

ArtsEqualin toimenpidesuositus: Taide torjuu yksinäisyyttä




Kuva: Juha Metso

Suomen aikuisväestöstä yksinäiseksi olonsa tuntee yli 400 000 henkilöä. Tutkimusten mukaan yksinäisten ihmisten elinikä on alempi, ja yksinäisyyden tiedetään lisäävän myös henkisen sairastumisen riskiä. Juhlapyhien aikaan yksinäisyys korostuu entisestään.

Apua voi saada osallistavasta taide- ja kulttuuritoiminnasta, todetaan juuri ilmestyneessä ArtsEqual-tutkimushankkeen toimenpidesuosituksessa.

– Esimerkiksi kuorolauluun osallistuvat ihmiset kokevat elämänsä myönteisemmäksi ja raportoivat vähemmän yksinäisyyden kokemuksia, kertoo yksi suosituksen kirjoittajista, teatterintutkija ja teologi Heli Ansio Työterveyslaitoksesta.

Ryhmässä toteutettava taide- ja kulttuuritoiminta luo ihmisille mahdollisuuksia kohdata toisiaan, jakaa kokemuksia ja tunteita, sekä pohtia omaan persoonaan liittyviä asioita.

– Taiteen hyvinvointivaikutukset ulottuvat ihmisen persoonallisuuteen, ei ainoastaan fyysiseen terveyteen, korostaa erikoistutkija Pia Houni Työterveyslaitoksesta.

Suosituksen mukaan kuntien, seurakuntien ja kansalaisjärjestöjen tulisi lisätä matalan kynnyksen osallistavaa taide- ja kulttuuritoimintaa eri ikäryhmille. Huomio tulisi erityisesti kohdistaa yksinäisyyden riskiryhmiin kuuluville, joita ovat yksinelävät, yksinhuoltajat, maahanmuuttajat, työttömät ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevat.

– Sen lisäksi, että yksinäisyyden torjuminen on inhimillisessä mielessä tärkeää, se on myös taloudellisesti kannattavaa, sanoo taidehallinnon lehtori Patrick Furu Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta.

Tarkkoja lukuja on vaikea arvioida, mutta säästöt kansanterveydessä ovat Furun mukaan merkittävästi suuremmat kuin taidetoimintaan käytetyt varat. Lisäksi luodaan mahdollisuuksia taiteilijoiden työllistymiselle.

 

Taide torjuu yksinäisyyttä -toimenpidesuositus

 

Haastattelupyynnöt:

Pia Houni, puh. 043 82 44 501, pia.houni@ttl.fi

Heli Ansio, puh. 050 46 87 335, heli.ansio@ttl.fi

Patrick Furu, puh. 050 35 06 717, patrick.furu@uniarts.fi