Takaisin

ArtsEqualin tutkijaesittelyssä Sari Karttunen



Mitä tutkit ArtsEqual-hankkeessa?

Tutkin ensinnäkin yhteisötaidetta ja sen harjoittajia Suomessa. Vedän hankkeessa Cuporessa toimivaa tutkimusryhmää Socially Responsible Arts Institutions and Artists, joka koostuu pääosin yhteisötaidetta tekevistä taiteilija-tutkijoista. Oma tutkimukseni kohdistuu taiteilijoihin, jotka tekevät taidetta ihmisten kanssa ja joiden työskentelyllä on eettisiä, sosiaalisia tai poliittisia tavoitteita.

Sain juuri valmiiksi artikkelin, jossa tarkastelen yhteisötaiteilijoita hybridisyyden käsitteen valossa. Se on tutkimuskirjallisuudessa keskeinen käsite, jolla kuvataan taiteilijuuden viimeaikaista laajentumista. Hybridisoituminen viittaa taiteen ja muiden yhteiskunnan osa-alueiden rajojen ylittämiseen ja sekoittumiseen. Muutos näkyy toimintaympäristöissä, yhteistyökumppaneissa, työn sisällössä ja tavoitteissa samoin kuin työtavoissa ja ‑menetelmissä. Se johtaa ammatillisen pätevyyden uudelleen määrittelyyn. Taiteilijoiden identiteettiin tulee aineksia, jotka syrjäyttävät myyttisiä painotuksia. Heidän oletetaan jatkossa suhtautuvan työhönsä pragmaattisesti elinkeinona muiden joukossa. Haastattelemiini yhteisötaiteilijoihin hybridisyys ei kuitenkaan kaikin puolin istunut. Taide ja taiteilijuus olivat esimerkiksi valtaosalle heistä hyvin keskeisiä arvoja. Taiteen kautta he myös toteuttivat kutsumustaan parantaa maailmaa.

Olen osallistunut Cuporessa samaan aikaan eurooppalaiseen Cultural and Creative Spillovers ‑hankkeeseen. Sen ansiosta olen alkanut kiinnittää huomiota yhteisötaiteilijoiden liikkumiseen eri ympäristöjen välillä. He voivat antaa panoksen yhteiskunnalle välittämällä ajattelu- ja toimintamalleja ja muokkaamalla niitä matkan varrella. Tästä voi syntyä monenlaisia ”läikkymisvaikutuksia”. Yhteisötaiteilijat esimerkiksi kehittävät osallistamisen menetelmiä, joita käytetään nykyisin kaikkialla yhteiskunnassa. Yhteisötaiteilijoiden toiminnassa minua kiehtoo niin ikään sosiaalisten prosessien ja suhteiden keskeisyys. Yhteisötaiteilijoiden tekemää tunnetyötä olisi myös aihetta selvittää tarkemmin. Ylipäätään haluan tutkia taiteilijan työn luonnetta ja siinä parhaillaan tapahtuvia muutoksia.

Ryhmänjohtajana kuulun myös koko hanketta yhteen sovittavaan ja tuloksia yleistävään Visions-ryhmään. Sen keskeisiin tehtäviin kuuluu välittää tutkimustietoa päätöksentekijöille ja laatia politiikkasuosituksia. Ylätasolle päästäksemme hyödynnämme laadullista systeemianalyysiä. Tuon Visions-ryhmään koulutustaustani politiikan tutkijana ja kokemukseni kulttuuripolitiikan sektoritutkimuksesta. Olen työskennellyt Taiteen keskustoimikunnassa (nykyisessä Taiteen edistämiskeskuksessa), Tilastokeskuksessa ja vuodesta 2010 lähtien Cuporessa, joissa kaikissa on tuotettu kulttuuripolitiikan tietopohjaa.

Mitä ongelmaa nykytilanteessa pyrit ratkaisemaan?

Visions-ryhmässä olemme käyneet käsiksi koulutus- ja kulttuuripolitiikan isoihin kysymyksiin. Kulttuuripolitiikkaa on politiikkasektorina oikeutettu nimenomaan vetoamalla taiteen saatavuudessa ja saavutettavuudessa havaittuun eriarvoisuuteen. Toivon, että pääsemme monitieteisessä ja ‑taiteisessa yhteistyössä kiinni niihin väliin tuleviin tekijöihin, jotka estävät tasa-arvon toteutumista huolimatta viimeisten 50 vuoden aikana tehdyistä kulttuuripoliittisista interventioista. Itse politiikkavälineitäkin on syytä tarkastella kriittisesti.

Samaan aikaan käymme ryhmässä vilkasta keskustelua siitä, mitä tasa-arvo oikeastaan tarkoittaa ja kuinka se tulisi käsitteellistää. Kulttuurin alueella pelkkä mahdollisuuksien tasa-arvo voi paradoksaalisesti jopa pahentaa eriarvoisuuden kokemusta. Pierre Bourdieu totesi aikoinaan Ranskassa tekemiensä tutkimusten pohjalta, että taidekasvatus ei anna kaikille sitä, mitä se vaatii kaikilta. Tämä soveltunee myös moniin kulttuuripalveluihin. Kulttuuripääomaa voi kyllä hankkia koulutuksen kautta mutta ratkaisevan pohjan antaa koti. Kyvykkyys kulttuurin pyhällä alueella näyttäytyy synnynnäisenä ja merkitsee ylemmyyttä. Bourdieun näkemys oli, että kulttuuria käytetään olennaisesti luokkaerojen ylläpitämiseen.  

ArtsEqualissa tutkitaan tasa-arvoa myös taiteen kentän sisällä. Itseäni kiinnostaisi ruotia taiteellisen laadun käsitettä tasa-arvon näkökulmasta. Laadun kriteereitä ei yleensä pureta sanoiksi vaan ne piiloutuvat vertais- ja asiantuntija-arvioiden taakse. Universaaliksi esitetty laatu voi kätkeä eriarvoisuutta ylläpitäviä mekanismeja esimerkiksi sukupuolen, luokan tai etnisyyden tapauksessa. Taidehan esittäytyy poikkeuksena sosiaalisesta rakenteesta: tällä kentällä tavanomaiset lainomaisuudet eivät päde vaan ainoastaan lahjakkuudella ja laadulla on merkitystä. Tästäkin Bourdieu aikanaan kirjoitti.

Miten tutkimuksesi liittyy ArtsEqualin ydintehtävään tutkia, kuinka taide julkisena palveluna voisi lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja hyvinvointia 2020-luvun Suomessa? Mikä hyöty tutkimuksestasi on?

Strategisen tutkimuksen neuvostolta saatu rahoitus ohjaa ArtsEqual-tutkimusten huomiota tasa-arvon edistämiseen ja yhteiskunnan peruspalveluihin. Arvioimme yhtäältä olemassa olevia taiteen ja taidekasvatuksen palveluita ja toisaalta tähtäämme tulevaisuuteen, jossa taiteella ja taiteilijoilla olisi yhteiskunnassa nykyistä isompi rooli. Teen itse jonkin verran palveluiden saavutettavuuden arviointia, mutta pääpaino on yhteisötaiteen tutkimuksessa. Kohteenani on taiteilijoita, jotka haluavat tehdä ihmisille ja yhteiskunnalle merkityksellistä työtä mutta asettavat sosiaalisen taiteen tekemiselle myös ehtoja. Suhteutan taiteilijoiden pyrkimyksiä ja yhteiskunnan tarpeita toisiinsa. Tutkimuksestani nousee esiin myös osaamisvaatimuksia, joihin koulutusinstituutio tai ammattikunta itse voi yrittää vastata.

Pyrin yleensäkin selvittämään käsitteitä, diskursseja ja niiden taustoja, herättämään keskustelua ja toimimaan välittäjänä erilaisten näkökantojen ja osapuolten välillä.  Kaikki eivät taiteen kentälläkään tunne yhteisötaidetta eivätkä kannusta yhteiskuntaa hyödyttävään tekemiseen. Karsastan itsekin pyrkimyksiä välineellistää taidetta ja vastikkeellistaa sitä julkisen tuen tai jopa olemassaolon oikeuttamiseksi, mutta näen, että sosiaalisesti sitoutuneelle taiteelle (ja tieteelle) on paikkansa nykyisessä yhteiskunnassa. Sen ei kuitenkaan tule antautua ehdoitta vieraaseen orjuuteen, enkä usko sen kantavan pitkälle, jollei se ole reflektiivistä ja kriittistä myös itseään kohtaan.

Yhteiskuntatieteiden tohtori, dosentti Sari Karttunen toimii erikoistutkijana Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporessa. Aiemmin hän on työskennellyt tutkijana Taiteen keskustoimikunnassa ja Tilastokeskuksessa. Hänen erikoisalaansa ovat taiteilija-ammattien tutkimus ja taidesosiologia (etenkin visuaaliset alat). Cuporessa hänen tuoreimmat tutkimuksensa ovat käsitelleet politiikkavälineiden vaikuttavuutta, nykytaiteen kansainvälistymistä sekä festivaalien roolia kulttuuripolitiikassa.

 

Sari Karttusen esittely Cuporen sivuilla

100-puheenvuoroa taiteesta -blogi: Naiskysymys ei ole kadonnut taiteesta