Takaisin

Toimenpidesuositus: Taide tukee työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia



Taidetoimintaan osallistuminen on kansainvälisten tutkimusten mukaan yhteydessä työntekijöiden terveyteen ArtsEqual-hankkeen tuoreen toimenpidesuosituksen mukaan.

”Taide vahvistaa työhyvinvointia” -suositus on suunnattu työnantajille ja sen ovat laatineet Työterveyslaitoksen tutkijat Heli Ansio, Pia Houni, Piia Seppälä ja Jarno Turunen.

Taiteen terveysvaikutuksia on löydetty useissa tutkimuksissa. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan uupumus- ja masennusoireita esiintyi vähemmän niillä työntekijöillä, joiden työpaikka tarjosi työntekijöille taidetoimintaa. Näillä työpaikoilla myös päätöksenteko oli joustavampaa. Ruotsissa kaksivuotiseen taideperustaiseen kehittämisohjelmaan osallistuneiden johtajien ja esimiesten mielenterveydelliset hyödyt olivat paremmat ja pitkäkestoisemmat kuin tavanomaiseen johtajuusohjelmaan osallistuneiden.

Liettualaisessa sairaalassa hoitohenkilökunnan hyvinvointi ja terveys kohenivat monella tavalla, kun heille järjestettiin maalaustuokioita työpaikalla. Toiminta esimerkiksi lisäsi työntekijöiden elinvoimaisuutta ja energiaa, vähensi väsymystä ja kohensi emotionaalista hyvinvointia. Lontoon Cityssä työskentelevien toimistotyöntekijöiden kokema stressitaso laski ja stressihormoni kortisolin pitoisuus pieneni, kun he vierailivat lounastauon yhteydessä taidegalleriassa. Kuntatyönantajat ovat Ruotsissa saavuttaneet rohkaisevia kustannussäästöjä taiteilijaresidenssitoiminnan yhteydessä vähentyneiden sairauspoissaolojen myötä. Terveydenhuoltoalan työntekijöiden joukossa on puolestaan kasvavaa näyttöä taiteen mahdollisuuksista vähentää stressiä ja työuupumusta sekä edistää hyvinvointia ja työssä suoriutumista.

Toimenpidesuosituksessa todetaankin, että jos taidetoiminnalla voitaisiin pienentää edes pientä osaa merkittävimmistä menetetyn työpanoksen kustannuseristä työpaikoilla -  kuten sairauspoissaoloja ja samalla työterveyshuollon maksuja, sairaana työskentelyä ja työkyvyttömyyseläkkeitä - se toisi mittavia säästöjä sekä työpaikoille että yhteiskunnalle.

”On olemassa näyttöä siitä, että työpaikoilla toteutettavan taidetoiminnan avulla voidaan välillisesti vaikuttaa merkittävimpiin edellä mainituista kustannuksista.”

Toimenpidesuosituksessa esitetään käytännönläheisiä tapoja taidetoiminnan sisällyttämiseksi osaksi työpäivää.

 

Taide vahvistaa työhyvinvointia -toimenpidesuositus (PDF)

Haastattelupyynnöt: Pia Houni, pia.houni@ttl.fi, puh. + 358 43 824 4501