Takaisin

Toimenpidesuositus: Taidepalveluja laitoksiin prosenttiperiaatteella



ArtsEqual-hanke suosittelee, että rakennushankkeissa toteutettavaa taiteen prosenttiperiaatetta laajennettaisiin, jotta kulttuuri- ja taidepalveluja saataisiin sosiaali- ja terveydenhuollon pariin vahvistamaan ihmisten hyvinvointia.

Prosenttitaide tarkoittaa taidehankintojen rahoitusmallia, jossa noin prosentti rakentamisen kustannuksista sijoitetaan taiteeseen. Taidehankintoja tehdään yleensä rakennusvaiheessa, ja ne voivat olla esimerkiksi maalauksia, veistoksia, valokuvia, valotaidetta, äänitaidetta tai rakennuksen pintoihin sisältyviä taideteoksia.

Samalla tavalla maakunnat ja kunnat voisivat kohdentaa tietyn prosenttiosuuden sosiaali- ja terveysalan organisaatioiden vuosittaisista käyttöbudjeteista taide- ja kulttuuritoiminnan palveluihin sote-alan ympäristöissä, ehdotetaan Taideyliopiston koordinoiman ArtsEqual-hankkeen uusimmassa toimenpidesuosituksessa.

Prosenttitaiteen periaatteen laajentaminen on nykyisen hallituksen kärkihanke (2016-2018). Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjausryhmän selvitys julkisen rakentamisen prosentti rakennuskustannuksista taiteeseen -periaatteen edistämistä julkaistiin keskiviikkona (http://minedu.fi/julkaisu?pubid=URN:ISBN:978-952-263-533-4 ).

ArtsEqual-hankkeessa prosenttiperiaatteen laajentaminen nähdään positiivisena asiana.

”Laajennettua prosenttitaiteen periaatetta noudattamalla sosiaali- ja terveysalan palveluihin saadaan järjestettyä taide- ja kulttuuripalveluja pitkäjänteisesti ja kestävästi”, perustelee toimenpidesuosituksen kirjoittaja ja ArtsEqual-hankkeen varajohtaja, professori Kai Lehikoinen.

Lehikoisen mukaan laajennetun prosenttiperiaatteen avulla maakunnissa ja kunnissa vahvistettaisiin kulttuuristen oikeuksien toteutumista erityisesti heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kohdalla. Mahdollisuus osallistua taiteisiin ja kulttuuriin vahvistaa näiden ihmisryhmien kulttuurihyvinvointia ja toimintamahdollisuuksia.  

”Sairauksien ja henkisen pahoinvoinnin ehkäisy taiteen ja kulttuurin keinoin on inhimillisesti arvokasta, mutta sitä voidaan myös tarkastella sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksina ja kansantalouden näkökulmasta tuottavuutena”, Lehikoinen toteaa suosituksessa.

Haastattelupyynnöt:

Kai Lehikoinen, p.050 439 0517, kai.lehikoinen@uniarts.fi

 

Taiteen prosenttiperiaatetta laajentamalla hyvinvointia sote-palveluihin -toimenpidesuositus (PDF)