null Avoin seminaari – Maailma ovellamme: taiteen merkitys kulttuurien vuoropuhelussa 12.5. Helsingissä



ArtsEqual on mukana Hollo-instituutin seminaarissa Helsingin Musiikkitalolla 12.5. klo 13-16.
 
Suomi elää muutoksen aikaa. Maailma on tullut ovellemme ja astunut sisään. Maahanmuuttaja tarvitsee tukea uuteen kotiympäristöön tutustumisessa ja sopeutumisessa. Muutto ei kuitenkaan ole yksisuuntainen sopeuttamisen liike. Muuttaja tutustuu, kokeilee ja asettuu löytäen oman tapansa olla kotonaan uudessa ympäristössä, ja asettelee itsensä uuteen kotiseutuun. Hollo-instituutin seminaarissa esitellään taiteen keinoja, joilla maasta ja kulttuurista toiseen muuttajat ovat löytäneet uuden olemisen tavan ja ovat kotiutuneet uuteen elinympäristöönsä. Seminaarin painopiste ei ole vain kotouttamisessa, tulijoihin kohdekulttuurista kohdistuvassa kotiutumisen avustamisessa, vaan myös uusista asukkaista itsestään nousevissa toimissa. Mikä on taiteen merkitys tässä kulttuurien vuoropuhelussa? Pohdimme myös, mitä moninaistuva kulttuuri edellyttää suomalaiselta taidekasvatukselta ja mitä uusia mahdollisuuksia kulttuurien väliseen vuoropuheluun meille nyt avautuu? Minkälaisia tiloja taidekasvatus voi luoda kantaväestön ja muuttajien vuorovaikutukselle? Miten taideinstituutiot muuttuvat, kun Suomi muuttuu?
 
Ohjelmassa on tiiviitä puheenvuoroja ja paneeli, alustajina on tutkijoita ja toimijoita eri taiteenaloilta, mm. Heidi Westerlund (ArtsEqual/Taideyliopisto), Melody Karvonen Vanhempainliitosta, Ujuni Ahmed Helsingin nuorisoasiankeskuksesta, Sebastian Lopez-Lehto Teatterikorkeakoulusta sekä kuvataiteilija Johanna Raekallio. Keskusteluun varataan runsaasti aikaa. Tarkempi ohjelma valmistuu pian.
 
Seminaari on maksuton. Ilmoittautumiset: isto.turpeinen@uniarts.fi