null ArtsEqual-tutkijoita Tutkijoiden yössä Heurekassa 30.9.



Aika: 30.9. klo 10-21.15

Paikka: Tiedekeskus Heureka, Kuninkaalantie 7, Vantaa

Tutkijoiden yö on nimestään huolimatta koko päivän tapahtuma, jossa kaikenikäiset voivat tutustua tieteelliseen tutkimukseen esimerkiksi työpajoissa. Taideyliopisto ja sen mukana ArtsEqual-hanke ovat mukana Tutkijoiden yön ohjelmassa tiedekeskus Heurekassa Vantaalla.

ArtsEqual-tutkijan Tuulikki Laeksen ja Musiikin erityispalvelukeskus Resonaarin työpajassa Kaikki osaa – kaikki soittaa hyödynnetään Resonaarissa kehitettyä kuvionuottijärjestelmää, joka mahdollistaa soittamisen jokaiselle ilman aiempaa soittokokemusta tai teoriataustaa. Kuvionuottien avulla on kehitetty yhteissoittoon, säveltämiseen ja omatoimiseen muusikkouteen tähtääviä opetusmenetelmiä, jotka sopivat kaikille ikään ja taustaan katsomatta. Työpajoissa osallistujat pääsevät mukaan hauskoihin soitinkokeiluihin ja yhteissoittoharjoituksiin, joita ohjaavat opettajat yhdessä Resonaarin muusikoiden kanssa. Työpaja on käynnissä nonstop aikavälillä 10–14.

Kävijöillä on myös mahdollisuus osallistua klo 11,12, 13 ja 19, 20 ja 21 Ruumiillisia harjoitteita -tuotannon aistikokemusretkille Heurekassa ja sen ympäristössä. Ruumiillisia harjoitteita -tuotannon avulla tutkimme yhdessä vuorovaikutustilanteita aistikokemuksena, itselle vieraan ja erilaisen kohtaamistilanteina.

Tanssitaiteen tohtori, tutkija Isto Turpeinen ArtsEqualista pitää klo 20.30–21.15 Heurekassa kehollisen oppimisen työpajan teemalla Ajatus liikkeeseen. Tanssin opettamista tutkineen Turpeisen työpajassa tutkitaan, kuinka liikkeen ja kehollisuuden kautta voidaan hahmottaa käsitteellisiä asioita. Millaisia oivalluksia kehollinen kokemus ja toiminta tuottaa?

 

Aika: 19-20.30

Paikka: Lapin yliopisto, mahdollista seurata myös livestriimauksena

ArtsEqualin ryhmänjohtaja, Taideyliopiston tanssipedagogiikan professori ja Vuoden Professori Eeva Anttila osallistuu Lapin yliopiston keskusteluun: "Tutkimista vai hutkimista?" Miten tutkimusprojektit syntyvät, mitä yritykset tutkimusprojekteista saavat ja mikä niissä hiertää?

Muita asiantuntijoita keskustelemassa ovat:

Katja Ikäheimo-Länkinen, SantaPark Arctic World, yritys- ja elämysjohtaja          

Petteri Kolinen, toimitusjohtaja, Design Forum Finland

Keskustelun moderoi Päivi Tahkokallio, toimitusjohtaja, Tahkokallio Design+

 

Tutkijoiden yö tiedekeskus Heurekassa

Tutkijoiden yö Lapin yliopistossa

Tutkijoiden yö -sivusto