null ArtsEqualin Eeva Anttilasta Vuoden Professori



Professoriliiton valitsema Vuoden Professori 2016 on tanssipedagogiikan professori Eeva Anttila Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta. Anttila vetää ArtsEqual-hankkeessa kouluihin keskittyvää Arts@School-ryhmää, jossa tutkitaan, miten taide voi tukea tasa-arvoista oppimista ja osallistumista kouluissa.

Palkinnon perusteluissa todetaan, että Anttila yhdistää tutkimusta ja taidetta esimerkillisellä tavalla ja että hän on arvostettu pedagogi sekä yhteisöllisen ja luovan oppimisen puolestapuhuja. Lisäksi perusteluissa on mainittu Anttilan huoli koulutuksellisesta eriarvoistumisesta ja hänen pyrkimyksensä sen vähentämiseen tutkimuksissaan ja muussa toiminnassaan.

Dialogisuus ei ole vain dialogia

Anttilan uran punaisena lankana on kulkenut dialoginen tanssipedagogiikka. Hän teki aiheesta väitöskirjansa vuonna 2003.

– Väitöskirjasta on yli 12 vuotta, mutta sen oivallukset pätevät edelleen. Sen teemat – dialogisuus, ihmisten vuorovaikutus ja kohtaaminen taiteen keinoin –paaluttavat työtäni edelleen, Anttila toteaa.

Dialogisuudesta puhutaan nykyisin paljon, mutta samalla käsitteet sotkeutuvat. Anttila korostaa, että dialogisuus ei ole yhtä kuin dialogi, vaikka sanoja käytetään usein synonyymeinä.

– Dialogisuudessa vastaanottaja antaa viestin laskeutua koko kehoonsa. Hän ei käsittele sitä vain analyyttisessä, kielellisessä aivojen osassa. Ja kun hän vastaa, vastauksessa on mukana jotain siitä, mitä hän on saanut toiselta. Tapahtuu muutos, syntyy jotain uutta, Anttila selittää.

Dialogisuus on keskeistä taiteellisessa luomistyössä, opetustilanteissa tai asiantuntijaorganisaatioissa. Dialogisuudessa keinot ja päämäärä sulautuvat yhteen. Ne luodaan yhdessä.

– Yhteisötasolla dialogisuuteen liittyy myös demokraattisuus. Kaikilla on oltava aidosti vaikutusvaltaa yhteisiin asioihin.

Anttila on toiminut professorina Teatterikorkeakoulussa vuodesta 2006 lähtien. Hän vastaa erityisesti tanssiopettajan maisteriohjelmasta.

Hänen työssään dialogisuus ei ole vain yksi kurssi muiden joukossa vaan arvoperusta. Se tarkoittaa, että työyhteisö on kuunteleva, avoin, hengittävä, kannustava ja vailla hierarkkisuutta.

– Meidän tanssin ja teatterin maisteriopiskelijat sekä uudet opettajat antavat usein palautetta siitä, miten tärkeää dialogisuuden ilmapiiri ja sen omaksuminen on ollut heille.

Hetken koko koulu tanssi

Väiteltyään Anttila teki erilaisia taiteen keinoja hyödyntäviä tutkimusprojekteja koulujen ja muiden tahojen kanssa. Pisimmillään hän työskenteli yhden luokan kanssa vuoden. Se tuntui hyvältä. Anttila janosi lisää työskentelyaikaa.

Toive toteutui opetus- ja kulttuuriministeriön ja Vantaan kaupungin rahoittamassa Koko koulu tanssii! -hankeessa vuosina 2009–2013. Anttila johti tutkimus- ja kehittämishanketta, jossa Vantaan Kartanokosken koululle palkattiin tanssinopettaja ja tanssi integroitiin osaksi koulun opetusohjelmaa kolmeksi vuodeksi.

– Hienointa oli nähdä oppilaiden luomisen ilo ja miten he kannustivat toisiaan esiintymään. Hanke vahvisti uskoani siihen, että lasten ja nuorten mukaan tempautumiseen ei tarvita välttämättä teknologiaa tai mediaviihdettä. Koin nostalgiaa omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni, jolloin teimme näytelmiä, tansseja ja esityksiä.

Anttila kuvaa, miten oppilaiden posket hehkuivat ja puhelimet unohtuivat taskuihin, kun he saivat tilaa ja aikaa luoda koreografioita.

– Oppilaat uskalsivat esittää omannäköisiään juttuja, jotka eivät välttämättä olleet aina juuri oikealla tavalla “hotteja” ja “cooleja”.

Pitkän prosessin varjopuoleksi nousivat organisaatiorakenteeseen liittyvät ongelmat ja opettajien väsymys.

– On totuttu siihen, että projektit kestävät vuoden tai pari. Kun kolmas vuosi alkoi, osa opettajista kyseli, että vieläkö tätä tehdään. Minulle oli pettymys, ettei koulusta löytynytkään riittävän voimakasta tahtotilaa ja mahdollisuutta pysyvään, rakenteelliseen muutokseen.

ArtsEqual jalostaa unelmaa

Juuri tarve muuttaa koulun rakenteita on tuonut Eeva Anttilan ArtsEqual-hankkeen pariin. Arts@School tutkimusryhmän tavoitteena on kehittää yhteisöllisiä ja toiminnallisia pedagogisia menetelmiä ja selvittää, miten taide voi tukea tasa-arvoisia mahdollisuuksia oppimiseen ja osallistumiseen kouluissa.

– Ymmärrys kehollisesta oppimisesta on kypsynyt niin, että pidän sitä merkittävänä oppimiskäsityksen muutoksena. Se työ on kuitenkin vasta alussa, toivottavasti ura ei lopu ennen, kun nämä prosessit ovat niin hitaita! Anttila nauraa.

Anttila unelmoi myös rauhankasvatuksesta taiteen keinoin ilman, että sitä nimettäisiin sellaiseksi.

– En haluaisi tehdä sitä saarnanaisena tai rauhankasvatuksen leimalla, mutta olen ArtsEqualin puitteissa kirjoittanut vieraan pelon käsittelystä tanssin ja liikkeen keinoin. Se saattaisi auttaa toiseuden tunnistamisessa ja hyväksymisessä.

Juuri nyt pakkanen paukkuu, ja täällä pohjoisessa ihmiset ovat jähmettyneitä.

– Osaisimmepa ottaa pakolaiset vastaan, eikä jähmettää heitäkin.

Anttila haluaisi nähdä enemmän ihmisten innostuneisuutta, inspiraatiota ja kokonaisvaltaista läsnäoloa.

– Ihmisyhteisöjen elämä tuntuu olevan aika kaavoihin kangistunutta. Jäähtymispiste taitaa olla lähempänä kuin kuplimispiste. Kun ihminen tanssii, hän on väkisinkin vähän kuplivassa tilassa, sellaisessa, jossa muutos on mahdollinen.

Valinta julkistettiin Communicatio Academica -tapahtumassa Rovaniemellä perjantaina 15.1.