Takaisin

Suomi edelläkävijäksi Pisan tuolle puolen



 

“Kaikkein vaarallisinta on ajattelu, joka pitää tärkeänä vain taloutta hyödyttävää tietoa”, toteaa yhdysvaltalainen professori Michael Apple.

“Taiteet ovat fundamentaalisen tärkeitä yhteiskunnalle ja sen ymmärtämiselle”, toteaa Michael Apple Wisconsin-Madisonin yliopistosta. Hän on mukana ArtsEqual-hankkeen ohjausryhmässä ja vieraili Suomessa marraskuussa.

Apple on akateemisen työnsä rinnalla työskennellyt yli 30 vuotta yhdessä eri maiden hallitusten, opettajien, ammattiliittojen ja järjestöjen kanssa. Hänen tavoitteensa on demokraattisempi koulutus.

Professorin mukaan monikaan päättäjä ei halua tietää, millaisia todellisten ihmisten kokemukset ovat. Taide pakottaa näkemään ja kohtaamaan heidät.

“Jotta yhteiskunnissa ymmärrettäisiin köyhyyttä tai sitä, millaista on olla siirtolainen, paras tapa on saada näiden ihmisten ääni kuuluviin elokuvien, populaarimusiikin ja ylipäätään taiteen kautta”, Apple sanoo.

Suomi taidekasvatuksen huipulle

Michael Apple lensi Suomeen Etelä-Koreasta, jossa hän konsultoi korealaisia opettajia tasa-arvoisemmasta koulujärjestelmästä. Hän puhui myös oppilaiden kanssa.

“Kuuntelin, miten runollisesti ja syvällisesti he puhuivat elämästään. He puhuivat ikään kuin Pisa-tuloksia vastaan.”

Apple ei kuulu Pisa-kokeen kannattajiin. Hän yhtyy kritiikkiin, jonka mukaan standardoidut kokeet opettavat lapsia valmistautumaan standardoituihin kokeisiin elämän sijaan.

“Tarvitsemme kriittisiä, luovia kansalaisia, ei ainoastaan tuottavia.”

Suomen maine Pisa-tulosten huippumaana elää yhä vahvana monissa maissa, vaikka tulokset ovat pudonneet parhaista vuosista. Apple sovittaa kuitenkin Suomelle paljon laajempaa roolia.

“Näen Suomen valtiona, joka on päässyt Pisan tuolle puolen. ArtsEqual-hankkeella on tässä tärkeä osuus. Suomi ei ole vain hyvien testitulosten tuottaja. Se voi olla ainut valtio, joka käyttää taidetta laajentaakseen kansalaisuuden käsitettä.”

“Suomi ottaa huomioon kaikki kansalaisensa, myös vähemmistöt. Tällaista ei kokemukseni mukaan tapahdu muissa maissa, ei varsinkaan Yhdysvalloissa. ArtsEqualin tutkimustulokset voivat vaikuttaa koko muuhun maailmaan.”

Applen mukaan Yhdysvalloissa on suuria kaupunkeja, jotka eivät ole palkanneet taideaineiden opettajia kolmeen tai neljään vuoteen. Professorin mukaan syy on talousongelmissa ja uusliberalistisen ajattelun vahvistumisessa.

“Köyhille ja värillisille lapsille tämä merkitsee usein, että he eivät saa lainkaan taideopetusta.”

Paksu ja ohut demokratia

Apple puhuu paksusta ja ohuesta demokratiasta eri maiden koulutuksen yhteydessä.

Ohuessa demokratiassa kansalaiset nähdään kuluttajina. Yksityiskouluja on paljon. Vanhempien katsotaan omistavan lapsensa, ja lapset ovat ikään kuin hyödykkeitä, joiden tehtävä on suoriutua standardoiduista kokeista hyvin tuloksin.

Paksussa demokratiassa oppilaat ovat täysivaltaisia osallistujia yhteisöissään, joilla on ääni ja valtaa. Myös vanhemmat osallistuvat koulun päätöksentekoon. Sekä maan johto että koulujen opettajat ovat myös oppijoita, eivät vain ohjaa ja opeta muita.

Maailman paksuimpiin kuuluvaan demokraattiseen yhteisöön Apple on törmännyt Brasiliassa, Porto Alegressa. Sieltä hän löysi koulun, joka oli yhteisön keskus. Koko yhteisö teki yhteistyötä koulun opettajien kanssa. Opetussuunnitelmasta päättivät kaikkein köyhimmät asukkaat. Rehtori valittiin vaaleilla, joissa myös oppilailla oli rajattu päätösvalta.

Apple tulee itse köyhästä perheestä. Hänen vanhempansa olivat onnellisia, kun hän halusi opettajaksi. Se oli paitsi järkevä ammatti myös jotain enemmän kuin mitä he olivat saavuttaneet.

Sama asenne oli Porto Alegren köyhillä. He halusivat lapsilleen jotain parempaa, ei vain käytännöllisiä ammatteja, joskin niitäkin arvostettiin, vaan myös kulttuuria ja taidetta, sivistystä.

Identiteetti taiteen avulla

Köyhiä ja vähemmistöjä on kuunneltava. On tiedettävä, mistä he unelmoivat, sanoo Apple. Mutta heidän esiin tuomisensa vaatii poliittista vaikuttamistyötä.

“Meidän on kyettävä kertomaan suunnitelmistamme tavallisille ihmisille Suomessa ja Yhdysvalloissa ja käyttää siihen tiedotusvälineitä. Ja meidän täytyy olla itsekin taiteilijoita, jotta saamme välitettyä viestin.”

Apple on itseoppinut elokuvantekijä. Tai ei oikeastaan opettamiensa lasten opettama.

Hän uskoo, että ihmisten on ymmärrettävä oma identiteettinsä pystyäkseen elämään elämäänsä. Identiteetin muodostumisessa taide on välttämätön väline.

“Köyhille oppilaille, maahanmuuttajille tai muille ihmisille, jotka kokevat olevansa yhteiskunnan ulkopuolella, on tärkeää, että he pystyvät taiteen avulla luomaan itsensä ja sitä kautta mailman uudelleen. Se on tärkeä prosessi koko yhteiskunnalle.”

Valkoinen ongelma

Suomi on pitkään ollut varsin valkoinen yhteiskunta. ArtsEqualin tutkimusryhmä koostuu valkoisista, keskiluokkaisista ihmisistä. Miten tästä tilanteesta päästään eteenpäin kohti tasa-arvoisempaa tulevaisuutta?

“Ensiksi täytyy ymmärtää, että ongelma ei ole musta tai ruskea vaan valkoinen. Se on meille valkoisille vaikeaa. Useimmat tällaisissa hankkeissa mukana olevat ihmiset ovat edistysmielisiä, ja me kaikki haluamme ajatella olevamme hyviä ihmisiä.”

On otettava riskejä ja kritiikkiä vastaan ja tunnistettava valkoisuuden valta, neuvoo Apple. Syyllisyydessä kieriskely ei kuitenkaan auta. Paksun demokratian ajatus sen sijaan on hyödyllinen: opettamisen sijaan on opittava niiltä, jotka eivät kuulu etuoikeutettuun ryhmään.

“Muut kuin valkoiset sanovat, etteivät he näe itseään valtakulttuurissa ja heistä tuntuu, että heidän kehonsa ja kulttuurinsa on hylätty tai se on kaapattu heiltä kuten valkoistuvassa jazz-musiikissa on käynyt.”

Suomalaisuuden idea muuttuu jatkuvasti ja siksi koko yhtenäiskulttuurin ajatus täytyy ajatella uudestaan. Kulttuuri ei ole substantiivi vaan verbi, sanoo Apple.

Taiteet luovat uudestaan ajatusta siitä, mikä on tavallista ja yhteistä.

“Kun maailma tulee Suomeen, se mikä on tavallista ja yhteistä, muuttuu. Samalla on muututtava senkin, mikä on suomalaista. On opittava uudestaan, mitä tarkoittaa ‘me’.”