Takaisin

Helena Gaunt: ”Taiteen suurin uhka on epäolennaisuus”




Helena Gaunt puhui Arts Without Borders -konferenssissa Helsingissä lokakuussa 2016.


Lontoolainen professori Helena Gaunt toimii Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa vierailevana professorina ja oli mukana järjestämässä kansainvälistä Arts Without Borders -konferenssia.

Varsinaisesti Gauntin työpaikka on Guildhall School of Music & Drama Britanniassa. Vararehtorina hän vastaa muun muassa tutkimuksesta, akateemisesta kehittämisestä ja kansainvälistymisestä.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Gaunt työskentelee vierailevana professorina Taideyliopistossa. Edellisellä kerralla hän tutki, miten uunituoreen yliopiston eri akatemioiden opiskelijat ja opettajat voisivat työskennellä yhdessä yli akatemiarajojen.

Hän pohti myös sitä, miten Taideyliopisto voisi olla näkyvämpi kansainvälisesti. Tuloksena Helsingin Musiikkitalolla on tällä hetkellä meneillään iso, kansainvälinen konferenssi Arts Without Borders. Gaunt kuuluu sen järjestelykomiteaan.

Gaunt puhuu voimakkaasti sen puolesta, että taiteen on tultava ihmisten pariin. Taiteilijat eivät saa käpertyä omiin kupliinsa.

”Konferenssissa esitellään julkista, ihmisiä ja vuorovaikutusta tavoittelevaa taidetta sekä taidetta, joka työntyy rajojen yli ja määrittelee uudelleen taiteen roolin yhteiskunnassa. Tutkijat kehittävät uusia, radikaaleja käytäntöjä, jotka tekevät taidemuodoista keskeisiä ihmisten elämälle.”

Esimerkkeinä hän mainitsee ArtsEqual-tutkija Eeva Siljamäen esityksen improvisaation ja kuorolaulun hyödyntämisestä jännityksestä kärsivien tueksi tai taidemenetelmät pakolaisten kanssa tehtävässä työssä.

”Kaikissa taidemuodoissa on innovatiivisia tapoja, joilla voidaan kommunikoida merkityksellisesti ihmisten kanssa menettämättä taiteen arvoa.”

 

Yritysjohto oppii taideväeltä

Gauntin mukaan taideala voi tarjota paljon myös esimerkiksi yritysten johdolle.

”Yritysjohtajat ovat olleet kiinnostuneita oppimaan taiteen johtamisesta paitsi luovuutta myös esimerkiksi demokratiaa. Monet johtajat etsivät eettisempää ja humaanimpaa johtajuutta, jota taide voisi tarjota.”

Bisnesspomo voisi oppia koreografilta vaikkapa prosessin soljuvuutta.

Gaunt on ylipäätään sitä mieltä, että taidekentän pitäisi muodostaa vahvempi suhde yrityksiin.

”Julkisen rahoituksen aikakausi alkaa olla takanapäin. En tarkoita, että julkinen rahoitus pitäisi lopettaa, mutta se ei ole aina ollut täysin terveellä pohjalla.”

Gaunt muistuttaa, että vapaa taide on historian näkökulmasta pitkälti romanttinen myytti. Myös menneisyydessä taide on tarvinnut mesenaattinsa. Toisaalta yhteistyössä on vaaransa.

”Me kaikki pelkäämme toisaalta sitä, että taiteesta tulee kaupallisesti ohjattua. On löydettävä tasapaino suhteessa yritysmaailmaan.”

 

Taidekoulutuksen uusiuduttava

Gauntin mielestä taiteilijoiden on tehtävä työnsä relevanteiksi yhteiskunnalle ja ihmisille.

”Taiteella on voimaa, kun se on ajan hermoilla ja sillä on aito yhteys yleisöön. Se voi olla aktivismia tai luovaa yrittämistä. Kyse ei ole vain rahoituksen saamisesta, on mentävä etsimään tarve taiteelliselle työlle ja oikea konteksti sen tekemiselle.”

Gauntin mielestä suurin uhka taiteilijalle on se, että hänen työstään tulee epäolennaista.

Taiteen vahva yhteiskunnallinen rooli vaatii uusiutumista taidekoulutukselta.

”Taidekouluissa on totuttu ajattelemaan, että siellä opetetaan tietty taito. Se ei enää riitä. Opiskelijoiden pitää miettiä alusta asti, mikä on heidän visionsa ja tavoitteensa. Heidän pitää hioa yhteistyötaitojaan, opetella inhimillisyyttä, etiikkaa, empatiaa, sinnikkyyttä. Ja tämän lisäksi heidän on mietittävä, miten tämä kaikki näkyy taiteessa ja näyttäytyy maailmalle”.

Opiskelijoiden pitää saada opiskella yhteistyössä muiden kanssa yli taidealarajojen ja muiden kuin taiteilijoiden kanssa.

”Monet taiteilijat tietävät, millaista on työskennellä näyttelijöiden, muusikoiden tai kuvataiteilijoiden kanssa, mutta muut ihmiset saattavat olla heille tuntematonta maaperää. Tulevaisuudessa polttava kysymys kuuluu, miten taiteilija pystyy muokkaamaan oman intohimonsa muotoon, jossa luodaan yhteys esimerkiksi vanhuksiin, lapsiin tai pakolaisiin.”

Tämän kaiken mahduttaminen opintoihin voi olla vaikeaa. Gauntin mukaan se vaatii tehokkuutta.

”Kyse ei ole vain siitä, kuinka monta tuntia harjoitellaan, vaan myös siitä, miten laadukasta harjoittelu on, mitä siihen sisältyy. Käytännöntaitoja opetellaan muun ohella integroidusti.”

Mutta missä kulkee raja autenttisen taiteen ja sen välillä, että taide alistetaan työkaluksi jollekin muulle tai siitä tulee liian populaaria?

”Mistä tulee asenne, että populaarit, suositut asiat eivät olisi korkealaatuisia? Sen analysointi voisi olla kiinnostavaa”, sanoo Gaunt.

Gaunt uskoo, että olipa taiteenmuoto mikä tahansa, kun tarpeeksi kaivaa, taiteessa on aina lopulta kyse kommunikaatiosta, luovuuden jakamisesta.