null Toimenpidesuositus: Taiteen perusopetuksen saavutettavuus



Kuva: Eeva Anundi

 

Kouluajan ulkopuolella tapahtuvan harrastustoiminnan on havaittu sekä tuottavan että ehkäisevän eriarvoistumista, kertoo ArtsEqual-tutkija Tuulikki Laes.

Taiteen harrastamisella on yleisesti todettu olevan tärkeä tehtävä syrjäytymisen ehkäisemisessä. Siksi tutkijat suosittelevatkin, että julkisesti tuetuilla taideoppilaitoksilla – kuten esimerkiksi musiikkiopistoilla – olisi mahdollisuus järjestää toimintaa yhteistyössä koulun ja varhaiskasvatuksen kanssa tai hyödyntäen koulun ja varhaiskasvatuksen tiloja.

Laeksen mukaan harrastuksiin hakeutumisen kynnystä tulisi madaltaa.

– Oppilaitokset ja harrastustoimijat voisivat esimerkiksi soveltaa etsivän nuorisotyön mallia tavoittaakseen uusia kohderyhmiä.

Lisäksi hän korostaa eri julkisten tahojen tiivistä yhteistyötä harrastusmahdollisuuksien laajentamiseksi kaikille. Erityis- ja vähemmistöryhmät tulisi huomioida niin opettajien rekrytoinnissa kuin täydennyskoulutuksessakin, ja opetuksen lähtökohtana tulisi olla oppijakeskeisyys.

Julkisesti tuetut taideharrastukset ovat tuesta huolimatta monin paikoin liian kalliita monille perheille. Taloudellista tukea taideharrastuksiin tulisi tutkijoiden mielestä kehittää entisestään.

– Vapaaoppilaspaikkojen ja sisaralennusten lisäksi tarvitaan uusia keinoja tehdä opetukseen osallistuminen taloudellisesti mahdolliseksi niille, jotka nyt jäävät suurelta osin taiteen perusopetuksen ulkopuolelle.

ArtsEqualin toimenpidesuositus Saavutettavuus ja esteettömyys taiteen perusopetuksen lähtökohtana (PDF) 1/2018 on suunnattu taiteen perusopetuksen järjestäjille (kunnille ja oppilaitoksille). Tutkimusperustaista taustatietoa sisältävän kokonaisuuden on laatinut 11 kirjoittajaa eri aloilta. Mukana on tutkijoita, Kulttuuria kaikille -palvelun asiantuntijoita sekä Taiteen perusopetusliiton jäseniä.

 

Haastattelupyynnöt:

Tutkija Tuulikki Laes, p. 040 7104373, s-posti tuulikki.laes@uniarts.fi

 

Toimenpidesuositus Saavutettavuus ja esteettömyys taiteen perusopetuksen lähtökohtana (PDF) 1/2018