null Hyvinvoinnin tulevaisuuden mestarikurssi 6.–27.3.2019



ArtsEqual -hanke on mukana Työterveyslaitoksen, Kelan ja Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen järjestettävässä mestarikurssissa, joka käsittelee suomalaisen yhteiskunnan keskeisimpiä kysymyksiä. Kurssin sisällöt rakentuvat STN:n ohjelmien mukaisesti. Kurssi pidetään Helsingissä Kelan auditoriossa.

Kurssilla kuullaan Strategisen tutkimuksen ohjelmien huippututkijoita ja mietitään, millaisia eväitä tutkimus voi antaa päätöksenteon tueksi rakennettaessa hyvinvoivaa yhteiskuntaa. Kurssi on jaettu neljään kokonaisuuteen, jotka pidetään maaliskuun aikana: 6.3. Osallisuuden edistäminen, 13.3. Hyvinvointiin ja elämäntapoihin vaikuttaminen, 20.3. Kohti uutta sosiaalipolitiikkaa ja 27.3. Palvelut hyvinvoinnin lähteenä.

ArtsEqual -hankeen tutkimustuloksia esittelee mestarikurssilla keskiviikkona 6.3. hankkeen varajohtaja tutkimuskeskuksen johtaja Kai Lehikoinen Taideyliopiston CERADA-tutkimuskeskuksesta.

Seuraa keskiviikon tilaisuutta livenä täältä.