null ArtsEqualin tutkijaesittelyssä Marja-Liisa Honkasalo



Turun konsortion johtaja Marja-Liisa Honkasalo tutkii, miten näyttää todeksi taiteen vaikutuksia, jotka eivät pelkisty lukuarvoiksi. Lisäksi hän tutkii kulttuuripalveluiden sisällyttämistä sote-rakenteisiin. Hän kuuluu tutkimusryhmään Arts in Health, Welfare and Care. Honkasalo työskentelee Turun yliopistossa kulttuurisen terveyden ja hyvinvoinnin professorina.

Yhteystiedot: marja-liisa.honkasalo@utu.fi

 

Mitä tutkit ArtsEqual-hankkeessa?

Tutkin evidenssiä taiteilijoiden, taiteen käyttäjien ja rahoittajien näkökulmista. Pääasiallinen tutkimuskohteeni on evidenssi, näyttö, erityisesti se, miten evidenssi kulloinkin määritellään. Taiteen tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden kriteerit perustuvat sellaiseen näyttöön, joka on useimmiten lausumaton ja ennalta oletettu. Näyttö on kuitenkin luonnontieteestä peräisin oleva termi, jossa jonkin seikan paikkansapitävyys on mahdollista nähdä, esimerkiksi mikroskooppilevyllä tai tartuntatautien määränä väestössä. Näissä tieteissä vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden arvioinnissa käytetään lukuarvoja. Näin ei ole taiteen eikä taiteellisten menetelmien kohdalla, koska sekä niiden vaikutus että sen mekanismit ja arvo ovat useimmiten näkymättömiä, ihmisten henkilökohtaisesti kokemia. Miten näyttää todelliseksi jotain sellaista, mikä ei näy? Miten oikeuttaa taiteen vaikuttavuuden ja merkityksellisyyden erityiset mekanismit ja niiden arviointi?

Toinen tutkimusteemani on kulttuuripalvelujen sisällyttäminen sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteisiin. Työskentelen sekä ikääntyneiden hoidon että mielenterveyskuntoutuksen palvelujen tutkimuksen piirissä.

Mitä ongelmaa nykytilanteessa pyrit ratkaisemaan?

Ennen kaikkea kohtaamattomuuden ongelmaa, mikä vallitsee taiteen riippumattomuuden ja itsenäisyyden sekä yhteiskunnallisena, julkisena palveluna ymmärretyn taiteen välillä.

Miten tutkimuksesi liittyy ArtsEqualin ydintehtävään tutkia, kuinka taide julkisena palveluna voisi lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja hyvinvointia 2020-luvun Suomessa?

Tutkimukseni tehtävänä on paljastaa piiloon jääviä yhteiskunnallisia ja tieteellisiä mekanismeja, jotka hidastavat tai suorastaan estävät tasa-arvon toteuttamista.

Kuka tutkimuksestasi hyötyy ja miten?

Tutkimuksestani hyötyvät taiteen tekijät, käyttäjät ja rahoittajat. Koska evidenssin tutkimus on luonteeltaan perustutkimusta, siitä hyötyvät useilla aloilla toimivat tutkijat, tutkimuksen suunnittelijat ja arvioitsijat. Sote-palvelujen piirissä tekemästäni tutkimuksesta hyötyvät kaikki, joiden tavoitteena on taiteen ja taidelähtöisten toiminnan pitkäkestoisuuden rakentaminen.

Millainen on visiosi tai unelmasi tulevaisuuden Suomesta taiteen ja hyvinvoinnin näkökulmasta?

Unelmieni Suomi on sellainen maa, jossa taiteellinen ja luova toiminta kuuluvat yhteiskunnan perusrakenteisiin, samalla tavoin kuin koulutus, terveydenhuolto tai ravinto.

Onko sinulla antaa tutkimuksesi pohjalta tai muuten jotain taiteeseen ja hyvinvointiin liittyvää neuvoa meille kaikille?

Luovuus ei ole mahdollista ilman valppautta, uteliaisuutta ja riskinottoa.