null Ihmebussi X lähtee kiertueelle Lappiin



Taideyliopiston Ihmebussi X lähtee jälleen vuosittaiselle kiertueelleen, tällä kertaa kohteenaan Lappi. Taideyliopiston musiikkikasvatuksen ja tanssi- ja teatteripedagogiikan opiskelijat ja opettajat kiertävät 18.–25.8. kouluja Inarista ja Sevettijärveltä aina Nuorgamiin saakka tarjoten lapsille ja nuorille mahdollisuuden osallistua monitaiteisiin työpajoihin ja esityksiin.

Jo perinteeksi muodostuneen Ihmebussi X -projektin tarkoituksena on tarjota lapsille, nuorille ja heidän opettajilleen uudenlaisia elämyksiä taiteen eri lajien parissa, tuoda heille taiteen tekemisen iloa ja rohkaista heitä tuomaan oma äänensä kuuluviin taiteellisen toiminnan kautta.

Kiertueella halutaan nostaa esiin myös tasa-arvoisen, monipuolisen ja laadukkaan taideopetuksen merkitystä. Taideopetuksen moninaisia vaikutuksia koulunkäyntiin on tutkittu Taideyliopiston koordinoimassa ArtsEqual-tutkimushankkeessa.

– Taideyliopistossa on tehty tutkimusta siitä, miten osallistava taidetoiminta kouluissa osana muita oppiaineita parantaa koulunkäynnin mielekkyyttä. Taiteen vaikutuksesta oppimiseen on olemassa vahvaa empiiristä näyttöä, mutta yhtä vahvaa näyttöä on myös sen hyvästä vaikutuksesta hyvinvointiin ja sosiaalisten taitojen kehittymiseen. Taide ei ole pelkkää virkistystoimintaa tai harrastus, vaan se vaikuttaa voimakkaasti koko identiteetin kehitykseen, Taideyliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Lauri Väkevä sanoo.

Harvaan asutuilla alueilla kuten Lapissa taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten verkosto on harva. Siksi peruskoulussa annetun laadukkaan ja monipuolisen opetuksen merkitys korostuu entisestään.

– Pitkien välimatkojen vuoksi harrastusmahdollisuudet ovat Lapissa Etelä-Suomea rajallisemmat. Sen vuoksi koulun rooli on keskeinen siinä, että lapset ja nuoret pääsevät taideharrastusten pariin, kertoo saamelaisen lastenkulttuurikeskuksen toiminnanohjaajana työskentelevä Petra Magga-Vars, joka toimii Ihmebussi X -kiertueen paikallisena yhteistyökumppanina.

– Laadukas kouluissa tarjottava taideopetus on paras tae sille, että lapset ja nuoret pääsevät osallistumaan taiteen tekemiseen asuinpaikasta ja sosiaalisesta tausta riippumatta, Väkevä sanoo.

Saamelaisten kulttuuristen oikeuksien toteutumista tutkinut Taideyliopiston tutkijatohtori Alexis Kallio on nostanut esiin myös tarpeen lisätä suomalaisen taidekentän ymmärrystä saamelaiskulttuurista. Ijahis Idja -musiikkifestivaalilta käynnistyvä Ihmebussi X -kiertue onkin Taideyliopiston kouluttamille musiikki-, teatteri- ja tanssipedagogeille tilaisuus tehdä yhteistyötä ja luoda kontakteja saamelaisyhteisöön. Ihmebussi X on yksi tapausesimerkeistä, joita Kallio tarkastelee monikulttuurista musiikinopettajakoulutusta käsittelevässä tutkimuksessaan osana Global Visions Through Mobilizing Networks -tutkimushanketta.

Ihmebussi X -kiertue on osa laajempaa koulujen taideopetukseen liittyvää juhlavuotta, sillä Sibelius-Akatemian musiikinopettajakoulutus täyttää tänä vuonna 60 vuotta, kun taas Teatterikorkeakoulun tanssi- ja teatteripedagogiikan korkeakoulutus täyttää 20 vuotta.

Taideyliopiston Ihmebussi X -projekti ja sen edeltäjä Laulubussi on toteutettu aiemmin vuosina 2016, 2015, 2013, 2012 ja 2009. Ihmebussi X:n ja Laulubussien taidepedagogisessa toiminnassa on ollut vuosien varrella mukana jo useita tuhansia lapsia ja nuoria eri puolilla Suomea.

Lisätietoa ja haastattelupyynnöt:

Tiedottaja Anna-Elina Matilainen, anna-elina.matilainen@uniarts.fi, p. 040 860 9515

Ihmebussi X -kiertueen aikataulu:
- 18.8.–20.8. Ijahis Idja -festivaali Inarissa
- 21.8. Sevettijärven koulu
- 23.8. Nuorgamin koulu
- 24.8. Utsjokisuun koulu