Kuka pääsee musiikkiopistoon? - Kuka pääsee musiikkiopistoon? - Artsequal
null Kuka pääsee musiikkiopistoon?
Musiikkioppilaitokset tarjoaisivat musiikkikasvatusta entistä tasa-arvoisemmin, jos rahoitus sallisi, toteaa ArtsEqual-hankkeen ryhmänjohtaja, professori Lauri Väkevä.
Suomessa on korkeatasoinen musiikkioppilaitosverkosto, joka tarjoaa opetusta usein pääsykokeilla valituille oppilaille. Musiikkikasvatuksesta hyötyisivät kuitenkin kaikki.
Miten oppilaspohjaa voitaisiin laajentaa? Taideyliopiston Sibelius-Akatemian professori Lauri Väkevä ArtsEqual-hankkeesta pitää järjestelmää sinänsä toimivana.
"Mutta rakenteita tulisi kehittää sen suhteen, kuka pääsee opiskelemaan ja miten muusikkous nähdään," hän sanoo. Väkevän mukaan opetustarjontaa voisi lisätä säveltämisen ja musiikin tuottamisen suuntaan. Pianon tai viulun sijaan jotkut tekevät musiikkia esimerkiksi virtuaalisilla instrumenteilla.
Myös oppilaiden ikä- ja sukupuolijakaumaan tulisi kiinnittää huomiota. Tällä hetkellä oppilaiden enemmistö vaikuttaa koostuvan kulttuurikotien tytöistä.
Sosioekonominen tausta vaikuttaa erityisesti suurissa kaupungeissa. Esimerkiksi Helsingin kulttuurikartoituksesta selvisi, että taiteen perusopetukseen osallistutaan eniten kaupungin hyvin toimeentulevilta alueilta.
Väkevän mukaan vielä vaurautta enemmän vaikuttaa se, millainen harrastuspohja perheessä on. Toisaalta Pohjois-Suomessa on oppilaitoksia, jonne kaikki halukkaat pääsevät, kun taas kasvukeskuksissa karsintaa on pakko tehdä. Silloin on joko pidettävä pääsykokeet tai valittava nopeimmin ilmoittautuneet.
Väkevän mukaan julkisia resursseja kohdennetaan musiikin kohdalla tavoitteelliseen, tasolta toiselle etenevään opiskeluun, mikä puolestaan rajoittaa opetustarjontaa.
"On olemassa myös yleinen opetussuunnitelma, joka on joustavampi, mutta se on jäänyt laajan opetussuunnitelman varjoon."
Väkevä uskoo, että yksi avain tasa-arvoisempaan musiikkikasvatukseen koulun ulkopuolella on palveluiden moninaisuus.
"Perinteiset sosiologiset asetelmat ovat murtumassa. Esimerkiksi Helsingin kulttuurikeskus pyrkii tavoittamaan monenlaisia asiakkaita ympäri kaupunkia tarjoamalla laajan kirjon palveluja. Tämä saattaa olla yksi tulevaisuuden kehityssuunta."
Haastattelu on ilmestynyt Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Tapahtumasyksy 2016 -kausijulkaisussa.
Kuva: Heikki Tuuli
Lue lisää Lauri Väkevän tutkimusryhmästä Basic ArtsEducation for all