null Taideopiskelijat vievät teatteria ja musiikkia laitoksiin



Teatterikorkeakoulun ja Sibelius-Akatemian maisterivaiheen opiskelijat yhdistävät voimansa yleisökontaktikurssilla

Koko lukuvuoden kestävä kurssi alkaa syksyllä 2018 kenttätyöjaksolla, jossa näyttelijä-, muusikko- ja dramaturgiopiskelijoista muodostuvat työryhmät suunnittelevat ja toteuttavat kenttätyöjakson hoitolaitoksessa tai vankilassa. Tarkoituksena on kohdata yksikön asukkaita, tehdä taidetta yhdessä heidän kanssaan sekä kerätä materiaalia tulevien esitysten käsikirjoituksia varten. Opiskelijat jalkautuvat vankilaan, nuorisokotiin, korvaushoitoyhteisöön, alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkotiin sekä psykogeriatriseen yksikköön.

Keväällä 2019 kurssi tuottaa viisi ensi-iltaa, jotka lähtevät esityskiertueille erilaisiin hoitolaitoksiin ja vankiloihin. Tarkoituksena on tutkia, mitä haasteita ja mahdollisuuksia liittyy teatterin ja musiikin viemiseen suljettuihin yhteisöihin. Kurssilla lähestytään kysymystä laitosolosuhteissa asuvien ihmisten kulttuurisista oikeuksista sekä pohditaan muusikkona, näyttelijänä ja näytelmäkirjailijana olemisen yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.

Yleisökontaktikurssi on järjestetty Teatterikorkeakoulussa vuodesta 2010 lähtien, ja tänä vuonna sen toteutuksessa on mukana myös Sibelius-Akatemian kansanmusiikin koulutusohjelma. Näyttelijän ja dramaturgin yleisösuhteen lisäksi kurssilla tarkastellaan nyt myös muusikon yleisösuhdetta sekä näyttelijän ja muusikon duettoa. Opettajina toimivat näyttelijät Jussi Lehtonen ja Anu Koskinen, säveltäjä-muusikko Maija Ruuskanen sekä dramaturgi Paula Salminen.

Kurssi on osa ArtsEqual-tutkimushanketta, jossa tutkitaan taiteen mahdollisuuksia edistää tasa-arvoa yhteiskunnassa. Taideyliopisto järjestää kurssin yhteistyössä Suomen Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön kanssa.

 

Lisätietoa: Jussi Lehtonen (etunimi.sukunimi at Kansallisteatteri.fi)