Takaisin

ArtsEqualin tutkijaesittelyssä Jussi Lehtonen




Kuva: Kalle Kallio

Jussi Lehtonen on Suomen Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön taiteellinen suunnittelija ja näyttelijä. Hänen teatteritaiteen tohtorin väitöksensä ”Elämäntunto – näyttelijä kohtaa hoitolaitosyleisön” tarkastettiin Teatterikorkeakoulussa vuonna 2015. Sen aiheena oli hoitolaitoksissa esiintyvän näyttelijän yleisökontakti.

Yhteystiedot: jussi.lehtonen@kansallisteatteri.fi

Lehtonen on kehitellyt ajatusta ilmaisuyhteisöstä, joka kootaan tietoisesti sellaisista henkilöistä, jotka eivät muuten syystä tai toisesta päätyisi olemaan tekemisissä keskenään, esimerkiksi entiset vangit ja Kansallisteatterin näyttelijät tai irakilaiset ja suomalaiset näyttämötaiteilijat. Yhteisö kootaan tietyn asian tai ilmiön ilmaisemista varten, esimerkiksi vankien tarinoiden tai kotoutumisen problemaattisuuden. Yhteisö valmistaa esityksen, jonka katsojat pääsevät hetkellisesti osaksi yhteisöä. Yhteisö on eräänlainen hybridi, se ei pyri tasapäistämään jäseniään vaan etsii moninaista yhdessä olemisen tapaa.

Lehtosta kiinnostavat myös mielen teoriat. Se, miten luemme toinen toistemme mieliä ja konstruoimme siten käsityksiämme itsestä ja toisesta ja ymmärrämme siten toisiamme koko ajan myös kovin väärin. Ihmisinä meillä on mahdollisuus asettua toistemme asemaan tai olla asettumatta.

Mitä tutkit ArtsEqual-hankkeessa?                                  

ArtsEqual-tutkimukseni koostuu kolmesta taiteellisen toimintatutkimuksen projektista. Ensimmäinen on vuosina 2016–2017 yhdessä pakolaistaustaisten taiteilijoiden kanssa Suomen Kansallisteatterissa toteutettava Toinen koti -projekti. Toinen on Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun yleisökontaktikurssin kehittäminen (2018–2019) ja kolmas samoille vuosille ajoittuva vankilateatteriprojekti. Olen kaikissa hankkeissa mukana taiteilija-tutkijana, yleisökontaktikurssilla myös pedagogina. Kaksi jälkimmäistä toteutan yhdessä Anu Koskisen kanssa.

Toinen koti -projektissa tutkimuksen kohteena on yhteisön muodostaminen pakolaisena Suomeen tulleista ja Suomeen syntyneistä ammattitaiteilijoista. Kyse on tietoisesti kootusta hybridiyhteisöstä, joka on olemassa tietyn asian ilmaisemista varten. Suoritamme projektin yhteydessä yhteisön jäseneksi pääsemiseen ja kielenkäyttöön liittyvää tutkimusta yhdessä Jyväskylän yliopiston soveltavan kielentutkimuksen professorin Sari Pöyhösen kanssa. Samalla on tarkoitus problematisoida kotoutumisen käsitettä ja avata Suomen Kansallisteatteria muualta tulleille esiintyjille ja katsojille.

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ja Sibelius-Akatemian yleisökontaktikurssilla maisterivaiheen opiskelijat valmistavat duettoja näyttelijälle ja muusikolle. Niitä esitetään viidessä erilaisessa hoitolaitoksessa ja vankilassa. Samalla tutkitaan, miten esitykset ja niiden yleisösuhteet muuttuvat esityspaikan ja yleisön myötä. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat näyttelijän ja muusikon yleisökontaktien erot sekä niiden käyttäminen osana esitysten dramaturgioita.

Vankilateatteriprojektissa ilmaisuyhteisö muodostetaan vangeista, vankilan työntekijöistä ja teatterin ammattilaisista. Projektin yhteydessä suoritettavassa tutkimuksessa vankilateatterin merkityksellisyyttä lähestytään vankien, vankilan henkilökunnan, taiteen ja taiteilijoiden sekä yhteiskunnan näkökulmista. Kyseessä on taiteellisen toimintatutkimuksen hanke, jossa pohditaan myös kysymyksiä taiteen itseis- ja välinearvoista.

Mitä ongelmaa nykytilanteessa pyrit ratkaisemaan?

Toinen koti -projektissa ongelmat liittyvät integraatioon: kotoutumisen ja kotouttamisen haasteisiin. Keskiössä ovat Suomeen pakolaisena tulleiden henkilöiden kotoutumisprosessien lisäksi myös ns. kantasuomalaisten kotoutuminen uuteen tilanteeseen. Erityisesti keskitymme suomalaiseen teatteri-instituutioon ja sen kykyyn tai kyvyttömyyteen avata oviaan muualta maailmasta tuleville tekijöille ja katsojille.

Yleisökontaktikurssin kehittämisessä ongelmana on erilaisissa hoitolaitoksissa ja vankiloissa asuvien ihmisten kulttuuristen oikeuksien toteutuminen. Kurssilla kehitetään tulevien taiteilijoiden valmiuksia viedä osaamistaan enemmän tai vähemmän suljettuihin laitoksiin. Kyse on myös korkeamman asteen taiteilijakoulutuksen kehittämisestä Suomessa siten, että hoitolaitokset ja vankilat nähdään yhtenä tulevien taiteilijoiden työmaana. Taidetoiminta voi rikastaa hoitolaitoksen arkea, lisätä tasa-arvoa ja parantaa asukkaiden elämänlaatua. Esiintyvälle taiteilijalle esityksen vieminen keskelle hoitolaitoksen arkea tarjoaa mahdollisuuden läheiseen yleisökontaktiin katsojiensa kanssa. Tällöin taiteen merkityksellisyys tai merkityksettömyys tulee erityisellä tavalla todeksi. Yleisökontaktikurssin eetokseen kuuluu, että ihmisten tasavertainen kohtaaminen on osa taidetta. Esityksen vieminen hoitolaitokseen ei kuitenkaan muuta esitystä soveltavaksi eikä välttämättä myöskään erityisen osallistavaksi. Taiteilijan ei tarvitse ryhtyä hoitajaksi kyetäkseen toimimaan hoitolaitoksissa. Yleisökontaktikurssilla otetaan etäisyyttä hoito- ja hoivataiteen käsitteisiin ja ajatellaan, että nimenomaan taide on taiteessa kaikkein vaikuttavin tekijä.

Vankilassa oleminen vahvistaa usein henkilön vanki-, rikollis- ja päihteidenkäyttäjäidentiteettiä. Vankilateatteriprojektissa ongelmakentän muodostavat vangin stigma, vankilayhteisön hierarkisuus ja epätasa-arvoisuus sekä teatterin mahdollisuudet vaikuttaa niihin.

Miten tutkimuksesi liittyy ArtsEqualin ydintehtävään tutkia, kuinka taide julkisena palveluna voisi lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja hyvinvointia 2020-luvun Suomessa? 

Kaikki taiteelliset tutkimushankkeeni kiertyvät omalla tavallaan näiden kysymysten ympärille. Fokus on taiteessa: taideinstituution ja taiteilijakäsitysten emansipaatiossa. Projektit toteutetaan erilaisten yhteistyökumppanien kanssa. Yleisökontaktikurssilla haaste esitetään maisterivaiheen taiteilijaopiskelijoille. Vankilateatterihankkeessa tehdään taidetta lapsuudesta lähtien syrjäytettyjen henkilöiden kanssa ja tutkitaan vankilateatterin vaikutusta vankilayhteisöön. Toinen koti -projektissa keskeisessä roolissa on maailman vanhin suomenkielinen teatteri ja sen pyrkimys avata oviaan muualta tuleville taiteilijoille ja heidän tarinoilleen. Tavoitteena on yhteinen esitys ja näyttämö kohtaamisen tilana. Kansallisteatteri voi toimia tässä edelläkävijänä.

Kuka tutkimuksestasi hyötyy ja miten?

Tutkimukseni fokus on erityisesti taiteilijoiden ja taidelaitosten emansipaatiossa, joten ensisijaiset hyötyjät löytyvät siltä suunnalta. Taiteilijat löytävät tiensä sellaisiin yhteisöihin, joissa taiteelle on iso tarve. Kaikissa projekteissa nähdään taiteen mahdollisuus aktivoida syrjäytettyjä henkilöitä ja parantaa heidän elämänlaatuaan. Heidän tarinansa ja elämäntuntonsa alkavat ruokkia taidettamme ja itseymmärrystämme. Hankkeet osallistuvat aktiivisesti myös yhteiskunnalliseen keskusteluun. Toinen koti -projektissa keskustelua käydään pakolaisena Suomeen tulleiden taiteilijoiden asemasta, yleisökontaktikurssilla hoitolaitoksissa asuvien ihmisten kulttuurisista oikeuksista ja vankilateatteriprojektissa vankilainstituution kehittämisestä.

Millainen on visiosi tai unelmasi tulevaisuuden Suomesta taiteen ja hyvinvoinnin näkökulmasta?

Tulevaisuuden Suomessa taiteen sydän on suuri ja vireä ja pumppaa verta koko Suomen kehoon ja mieleen. Jotain varmaan säteilee naapureillekin!

Onko sinulla antaa jotain taiteeseen ja hyvinvointiin liittyvää vinkkiä, neuvoa, toivetta joko ihan meille kaikille yksilöille toteutettavaksi tai yhteiskunnallisesti yhdessä toteutettavaksi?

Kun rauhassa katsoo toista ja uskaltaa antaa toisen katsoa itseä, siitä voi alkaa uusi tarina.

 

Kiertuenäyttämön nettisivut

Lehtosen tekstit tai häntä koskevat tekstit ArtsEqualin sivuilla:

”Luovu taiteesta, niin saat elää”

Kirja vankilasta vapautuvien teatterista

Tehdään tästä vankilasta taidekoulu

Anna minun olla se, mitä esitän olevani

Onko hulluksi tekeytymisellä hyvinvointivaikutuksia?